Joustava ulkoistuspalvelu tukee muuttuvaa energiayhtiötä

Case Kymppivoima

Kymppivoima
Meidän kanssamme toimiminen vaatii toimintamme luonteen ymmärtämistä.

Anders Renvall, toimitusjohtaja, Heli Uussaari, controller ja Viktor Määränen, taloushallinnon asiantuntija, Kymppivoima

Taloushallinto, kassanhallinta ja laskutus ovat tärkeä osa bisnestä

Kymppivoiman toimitusjohtaja Anders Renvall kertoo, että energiatoimialalla hallitaan erittäin kriittisiä tekijöitä hyvin pienillä henkilömäärillä ja resursseilla. ”On elintärkeää, että prosessit ja laskutusketjut toimivat, ja isot rahamäärät liikkuvat suunnitellusti”, hän kuvaa. ”Tällä alalla, jos esimerkiksi ostat pörssistä sähköä, etkä pysty sitä heti maksamaan, et sitten seuraavana päivänä enää osta”, Renvall naurahtaa. Toiminnan luonteen ymmärtäminen on ollut tärkeää taloushallinnon ulkoistuspalvelun onnistumisessa. ”Normiyhtiöihin verrattuna meillä on vähemmän tapahtumia, mutta tapahtumat ovat sitäkin merkittävämpiä”, hän jatkaa. Paitsi että palvelulle asetetut vaatimukset on kuvattu palvelukuvauksessa, asiakkaan todellisuus vaatii keskimääräistä enemmän viestintää lennostakin. Kymppivoimalaiset ovat tyytyväisiä siihen, miten Efima on vastannut haasteeseen.

Läsnäolon tunne palvelussa

Kymppivoima oli jo kertaalleen kokeillut taloushallinnon ulkoistusta useita vuosia sitten – huonolla menestyksellä – ja silloin palattiin itse tekemiseen. Kun liiketoiminta sitten lähti muuttamaan muotoaan, taloushallinnon ulkoistuksesta tuli osa muutosta. Konsultin avulla palvelu kilpailutettiin, ja Efima valittiin kumppaniksi. Kymppivoimalaiset ovat tyytyväisiä. ”Olen ikuinen pessimisti ja odotin alkuun palvelun takkuamista. Mutta kommunikointi on alusta lähtien ollut sulavaa ja palvelu luotettavaa”, sanoo Heli Uussaari, Kymppivoiman controller. Heli ja taloushallinnon asiantuntija Viktor Määränen kuvaavat efimalaista palvelua ”läsnäolevaksi” ja yhteydenoton kynnystä matalaksi molemmin puolin.

Joustavuus tärkeää kumppanuudessa

Yhteistyön kuluessakin Kymppivoiman liiketoiminta on muuttunut radikaalisti. ”Ulkoistimme keväällä 2017 eri liiketoiminnan taloushallinnon kuin missä olemme tänään”, toimitusjohtaja Renvall toteaa. Kumppanin joustavuus on ollut muutoksessa tärkeää. Hyvä kumppanuus ei hänen mielestään tuijota sokeasti palvelusopimusta, vaan kehittyy asiakkaan liiketoiminnan mukana, keskustelun kautta. Kymppivoiman liiketoiminnassa on positiivinen vire. Omistajat ovat panostaneet maakaapeliverkkoihin, ja nyt tulevaisuuden näkymät ovat hyvät. Ulkoistuskumppanuudessakin yhteinen prosessien kehittäminen jatkuu.

Efiman palvelut
Hyödyt
  • Tehokkaat taloushallinnon prosessit
  • Jatkuva kehitys
  • Oma henkilöstö keskittyy liiketoiminnan tukeen
  • Kustannussäästöt

Kymppivoima

Kymppivoima on sähköntuotannon omistus- ja palveluorganisaatio, jonka omistajina ja asiakkaina ovat paikalliset sähköyhtiöt ympäri Suomea. Omistajayhtiöt kattavat kolmanneksen koko Suomen sähkönjakeluverkosta ja toimittavat sähköä yli miljoonalle suomalaiselle. Kymppivoima on sähköntuotannon ja sen kehittämisen osaamiskeskus. Toimintaperiaatteisiin ei kuulu voitontavoittelu, vaan tehtävänä on edullisen omakustanteisen sähkön toimitus. Sähköntuotanto on keskitetty Kymppivoima Oy:n ja sen tytär- ja osakkuusyhtiöihin. Vuonna 2017 Kymppivoiman liikevaihto oli 77,97 miljoonaa euroa.
www.kymppivoima.fi