Kasvuyritys

Järjestelmiä ja prosesseja voi jatkuvasti tehostaa niin yksityisellä kuin julkisellakin sektorilla

Järjestelmiä ja prosesseja voi jatkuvasti tehostaa niin yksityisellä kuin julkisellakin sektorilla

Tero SalminenEn ollut seurannut sote-keskustelua kovinkaan tiiviisti ennen kuin talven aikana saimme mahdollisuuden osallistua Maakuntien tilakeskuksen sekä järjestelmien että taloushallinnon ulkoistuksen kilpailutukseen. Voitimme molemmat, mikä merkitsi kasvuyrityksellemme historiamme suurinta kauppaa. Nyt...

Tahto kasvaa

Tahto kasvaa

Tero SalminenMinulta on aina silloin tällöin kysytty, mikä on Efiman kasvun salaisuus. Olen vastannut, että kasvun takana on kaksi asiaa ylitse muiden: mahtava porukka ja tahto kasvaa.

Sinäkin pitäisit tästä

Sinäkin pitäisit tästä

Altti SalomäkiMikä saisi sinut vaihtamaan nykyisestä, hyvästä ja vakiintuneesta asemastasi meille? Työhaastattelun kysymys ei yllättänyt, mutta en ollut siihen erityisemmin valmistautunut, paitsi kertomaan totuuden: yrityskulttuuri.

Arvot ovat arvokasta pääomaa

Arvot ovat arvokasta pääomaa

Sari AapolaArvojohtaminen on ajankohtainen aihe. Maailmanpoliittinen tilanne on ennen näkemättömällä tavalla saanut meidät tavallisetkin ihmiset pohtimaan omia arvostuksiamme ja sietokykyämme. Sosiaalisessa mediassa feedimme täyttyy erilaisista kannanotoista ja julistuksista.

Vuoden työntekijän parhaat vinkit asiakaspalveluun

Vuoden työntekijän parhaat vinkit asiakaspalveluun

Efima OyOnnellinen työntekijä tekee asiakkaankin onnelliseksi, vuoden efimalaiseksi valittu ohjelmistopalveluiden konsultti Matias Tukiainen kertoo.

Vientiyritys, ota oppia Saara Aallolta

Vientiyritys, ota oppia Saara Aallolta

Sari AapolaKaikki tietävät jo, kuka on Saara Aalto. Mutta mitä tämän laulajan matka kansainvälisille areenoille voi opettaa suomalaisille vientiyrityksille? Paljonkin.