Kaksi samanlaista projektia ‒ toinen onnistui paremmin

Kaksi samanlaista projektia ‒ toinen onnistui paremmin

Kai LyytinenOlen työurani aikana osallistunut yli 50:een toiminnan- tai taloudenohjausratkaisun käyttöönottoon eri rooleissa – niin toimittajana kuin asiakkaana. Kaikista niistä olen jotain oppinut. Äskettäin olin mukana kahdessa ERP-projektissa, joiden sisältö, tavoitteet ja tuotokset olivat kutakuinkin samat. Myös toimittavan organisaation, eli meidän, tekijätiimi oli lähestulkoon sama. Silti toinen projekti onnistui toista huomattavasti paremmin. Pysähdyinkin miettimään, miten tähän oli tultu; mitkä olivat syyt onnistumisen eroihin.

Efima Blogi

Hukkaatko työkaveriesi aikaa taloushallinnon töillä?

Hukkaatko työkaveriesi aikaa taloushallinnon töillä?

Sanna KaarlejärviTalousosastot kehittävät useimmiten niitä tehtäviä, joihin niiltä itseltään kuluu paljon aikaa. Näitä tehtäviä automatisoidaan ja siirretään robotin tehtäväksi. Välillä jopa vähennetään talousosastolla käytettyä työaikaa siirtämällä töitä organisaation tehtäväksi. Kun...

Robotin kauniit käytöstavat

Robotin kauniit käytöstavat

Sari AapolaMaanantaina vähän ennen puoltapäivää postilaatikkoon kilahtaa sähköposti ohjelmistorobotiltamme Aililta. ”Hei kullat! Huomasin, että kaiken muun aherruksen keskellä unohditte kirjata tuntinne. Käyttehän tekemässä tämän välittömästi. Rakkaudella, Aili.”

Paljasta itsesi

Paljasta itsesi

Altti SalomäkiKuljin kahden viikon ajan toimistolla kameran kanssa pyytäen saada kuvata ihmisiä. En kertonut, mihin otokset tulisivat tai suostunut näyttämään valmiita ruutuja kuin muutamassa poikkeustapauksessa, joissa salaisuuden raottaminen oli ehtona kuvan ottamiseksi. Mihin kuvat päätyivät, on...

Halvin tapa tehostaa taloushallintoa on lopettaa tekeminen

Halvin tapa tehostaa taloushallintoa on lopettaa tekeminen

Sanna KaarlejärviTaloushallinnon kehittämisessä keskitytään nykyään paljolti automaation lisäämiseen. Pohditaan, miten järjestelmä tai robotti voi tehdä rutiinitehtäviä valmiiksi puolestamme. Ensin pitäisi kuitenkin muistaa pysähtyä ajattelemaan, miksi tehtävää ylipäänsä tehdään. Jos...

Halpaa kuin saippua – ja puhdasta tulee!

Halpaa kuin saippua – ja puhdasta tulee!

Toni JormalainenTiedolla johtamisen ratkaisukonsultiksi lähtiessäni vastaani tuli tärkeä päätös siitä, minkä työkalun kanssa tulen polkuni kulkemaan. Markkinoiden suurimmat pelaajat olivat minulle tuttuja urani varrelta, ja oikeastaan tästä syystä valinta oli minulle helppo: Microsoftin Power BI on...

Tampere, Suomen Bangalore – taloushallinnon tulevaisuus?

Tampere, Suomen Bangalore – taloushallinnon tulevaisuus?

Tero SalminenMuutos kohti digitaalista maailmaa etenee nyt nopeammin kuin koskaan ennen. Automaatio ja älykkäät järjestelmät mullistavat tapamme johtaa ja tehdä töitä. Tietotyössä, kuten taloushallinnon tehtävissä, monet yritykset hyödyntävät jo täysillä ohjelmistorobotiikkaa ja harvalukuiset...