Nuori kasvuyritys kuuntelee konkaria

Nuori kasvuyritys kuuntelee konkaria

Efima OyUusi yritys kasvaa markkinoilla, joilla vanhat toimijat polkevat paikallaan. Miten ne oikein tekevät sen? Efiman kasvutarina kiinnitti Tero Javanaisen huomion varhaisessa vaiheessa, kun Tero työskenteli vaativien toiminnanohjausprojektien parissa vielä toisaalla.

Efima Blogi

Työnantajan täysi tuki uuteen rooliin kasvamisessa

Työnantajan täysi tuki uuteen rooliin kasvamisessa

Efima OyEfima luotti uuteen työntekijään lujasti alusta alkaen, kun Pekka Nöyränen aloitti talossa projektipäällikkönä. Pekka hyppäsi ensimmäiseen projektiinsa lennossa.

Uuteen kukoistukseen työelämässä

Uuteen kukoistukseen työelämässä

Efima OyHannemari Ukonaho päätti toimia, kun aiempi työpaikka ei tuntunut enää omalta. Meneillään ollut transformaatiohanke tuntui vieraalta, joten siihen oli vaikea sitoutua.

Asiantuntija on vallankäyttäjä

Asiantuntija on vallankäyttäjä

Sari AapolaPari vuotta sitten siirryin iPhonen käyttäjäksi oltuani siihen asti aina Nokia- tai Windows-puhelimen omistaja. Tilanne puhelinoperaattorin kaupassa oli epämiellyttävä. Vaikka tiesin toki jotain Apple-maailmasta, johon olin astumassa, katsoin uutta puhelinta kauhun vallassa.

Ketterä budjetointi ja ennustaminen = ketterä organisaatio

Ketterä budjetointi ja ennustaminen = ketterä organisaatio

Sanna KaarlejärviBudjetointi koetaan monessa organisaatiossa esimerkkinä hallinnollisesta prosessista, joka työllistää isoa osaa organisaatiosta eikä tuota lisäarvoa. Budjetoinnin tarpeellisuutta kyseenalaistetaan ja kritisoidaan. Osa organisaatioista sanoo luopuneensa budjetoinnista, mutta suurimmassa osassa...

Shekki postiin, digi roskiin?

Shekki postiin, digi roskiin?

Kai LyytinenDigitaalinen transformaatio on yksi tämän päivän ismeistä. Näin IT-työläisenä se on niistä se, joka on eniten omalla tapetillani. Prosessit digitalisoituvat, ja kone- ja tekoälyt vievät työt – tai eivät viekään, vaan luovat itse asiassa lisää. Kohta kotikin muuttuu...

ERP-päättäjän palapeli

ERP-päättäjän palapeli

Kai LyytinenOlin jokin aika sitten mukana tekemässä valintaa tulevaisuuden toiminnanohjausratkaisuksi. Ratkaisuksi, jonka pitää palvella niin liiketoimintaa kuin hallintoa jokapäiväisessä elämässä. Ratkaisua, jonka asiakkaat kohtaavat ostaessaan ja toimittajat myydessään tavaroita ja palveluita....