Pekka Nöyränen
Työnantajan täysi tuki uuteen rooliin kasvamisessa

Efima luotti uuteen työntekijään lujasti alusta alkaen, kun Pekka Nöyränen aloitti talossa projektipäällikkönä. Pekka hyppäsi ensimmäiseen projektiinsa lennossa.

”Sain vieläpä kohtuullisen suuret saappaat täytettäväkseni”, Pekka muistelee kolmen vuoden takaista tilannetta. Kaikki sujui lopulta hienosti, ja projektit seurasivat toisiaan. Nekin menivät maaliinsa mallikkaasti.

Asiantuntijasta ihmisjohtajaksi

Pekka kuitenkin huomasi, että palveluiden ja ihmisten johtaminen alkoi kiinnostaa yhä enemmän. Hän kertoi omalle esimiehelleen, että esimiestehtävät tuntuisivat luontevammalta kehityspolulta kuin entistä syvemmän asiantuntemuksen kehittäminen nykyisissä tehtävissä.

Hyvä projektipäällikkö on työnantajalleen kullanarvoinen, mutta Pekka sai välittömästi tukea pyrkimyksilleen.

”Kun nopeasti kasvavaan pilvitiimiin haettiin sitten esimiestä, työnantaja kehotti hakemaan paikkaa. Oli hienoa huomata, että toiveitani oli kuunneltu, ja että hakemukseni oli toivottu”, Pekka kertoo.

Tässä haussa valittiin ulkopuolelta tullut kokeneempi hakija. Mutta jo seuraavalla kerralla tärppäsi. Pekka aloitti talouskonsulttien esimiehenä vuosi sitten ja on jo tehnyt ensimmäiset omat rekrytointinsa.

Toimaria saa häiritä aina

Pekka on kokenut työskentelyn nuoressa kasvuyrityksessä mielekkäänä ja merkityksellisenä.

”Asioihin pystyy vaikuttamaan todella paljon, kun omistajat ja johtajat istuvat vieressä. Mitä kehitysajatuksia on vain ikinä mieleen tullutkaan, suora palaute on ollut aina todella kannustavaa.” Hierarkkisia raja-aitoja ei ole. Toimitusjohtajaa voi nykäistä hihasta koska tahansa. Ajatus työskentelystä suuryrityksessä ”hammasrattaan yhtenä osasena” tuntuisi nyt mahdottomalta.

”Arvostan sitä, että voin työskennellä yrityksen arvojen kanssa niin, että teen työpaikasta omalta osaltani mahdollisimman hyvän”, Pekka sanoo.

Hän tunnustaa toki tosiasiat. Työ on väistämättä ajoittain stressaavaa. Joskus on vain hetkellisesti venyttävä.

”Huippuasiantuntijoiden täytyy kuitenkin voida olla tyytyväisiä työhönsä ja kokea se mielekkääksi, etenemismahdollisuuksia unohtamatta”, Pekka sanoo. Menestyksen repiminen työntekijöiden selkänahasta olisi lyhytnäköistä toimintaa, jollainen ei mitenkään sovi Efiman arvoihin.

”Aikamoinen työpaikka ja -kulttuuri saisi kyllä tulla vastaan, että edes harkitsisin lähteväni täältä”, Pekka sanoo.