Skip to content
Prosessikehitys ja konsultointi
Prosessikehitys ja konsultointi

Konkretisoi kehityspotentiaalisi

Efiman konsultointipalveluiden laatu perustuu talous- ja liiketoimintaprosessien sekä tietojärjestelmien vankkaan kokemukseen ja hybridiosaamiseen. Autamme sinua yli 100 asiakkaan kokemuksella kehittämään yrityksesi liiketoimintaa tukevia prosesseja ja kokonaisarkkitehtuuria sekä tunnistamaan esimerkiksi sopivia kohteita älykkään automaation hyödyntämiseen.

Laitetaan yrityksesi prosessit kuntoon?

Ota yhteyttä asiantuntijoihimme ja selvitetään yhdessä, miten voisimme kehittää yrityksesi prosesseja.

Ota yhteyttä

Carunan taloushallinnon prosessit rakennettiin alusta alkaen yhdessä
↑ Carunan taloushallinnon prosessit rakennettiin alusta alkaen yhdessä

Case Caruna | Kehittävä kumppani on kuin osa omaa tiimiä

Kun sähkönsiirtoyhtiö Caruna perustettiin vuonna 2014, aloitti se toimintansa puhtaalta pöydältä.  Tilanne nähtiin erityisesti mahdollisuutena rakentaa organisaatio, jonka toiminta on mietitty viimeistä yksityiskohtaa myöten yhtiön tarpeiden mukaisesti. Caruna löysi itselleen Efimasta oikean kumppanin, jonka kanssa talouden prosessit ja työtavat voitiin rakentaa alusta alkaen tukemaan yhtiön liiketoimintaa parhaalla mahdollisella tavalla. Efima nähtiin myös asiantuntijana, joka päivittäisen tekemisen lisäksi osallistuu Carunan taloushallinnon kehittämiseen osana kumppanuutta.

Case Caruna

Efimassa yhdistyy liiketoiminnan ja tietojärjestelmien vahva osaaminen

Prosessien kehittämisellä tehoa liiketoimintaan

Prosessien ja toiminnan kehittämisellä voidaan saavuttaa huomattavia suorituskyvyn parannuksia, parempaa laatua sekä kustannussäästöjä. Olemme vieneet läpi yli 100 suomalaisen orgnanisaation taloushallinnon ja liiketoiminnan prosessien kehitysprojekteja poikkeuksellisen hyvin tuloksin. 

Konsultoinnilla parhaat päätökset

Efiman prosessikonsultit ovat Suomen johtavia talous- ja liiketoimintaprosessien kehittämisen asiantuntijoita. Tuomme kaiken kerryttämämme osaamisen käyttöösi ja lupaamme ravistella totuttuja toimintatapoja ja vakiintuneita käytäntöjä. Tarkoituksenmukaiset ja toimivat prosessit ovat meille sydämenasia.

Lumon
Senaatti
Versowood
Katkamills
Sarastia
Versowood

Kehitystä yli 100 asiakkaan kokemuksella

Olemme auttaneet jo yli 100 suomalaista yritystä kehittämään taloushallintonsa ja liiketoimintansa prosesseja. Saat kaiken matkan varrella kerryttämämme kokemuksen käyttöösi. Sillä osaavan kumppanin kanssa kehittäminen on helpompaa.

Akrobat-halaus-nelio-web

Tutkimme

Kysymme ja kuuntelemme, jotta ymmärrämme aidosti yrityksesi liiketoiminnan yksilölliset erityispiirteet. Tuomme asiantuntijoidemme osaamisen käyttöösi ja tutkimme, missä mahdolliset kipukohdat ovat ja mistä ne johtuvat. Kehityskonsultointimme kattaa muutakin kuin pelkät prosessit, sillä vaikuttavia tekijöitä ovat mm. ihmiset ja organisaatio, käytetyt järjestelmät sekä datan laatu.

Tunnistamme

Syvällisen kartoituksen perusteella tunnistamme ne kehityskohteet, jotka ovat juuri teille tarpeellisia ja tarkoituksenmukaisia. Kanssamme voit luottaa siihen, että kaiken tekemisemme taustalla on palo palvella ja auttaa asiakkaitamme kasvamaan ja kehittymään.

Kehitämme

Kehityskonsultoinnin tuloksena tarjoamme konkreettiset työkalut ja toimenpiteet prosessien kehittämiseen. Saat käyttöösi selkeän kehityssuunnitelman ja -ehdotukset, tavoitetilan kuvaukset sekä työkaluja muutoksen läpivientiin organisaatiossasi.

Tapamme kehittää on sitouttava ja osallistava, ja otamme organisaatiosi oikeat henkilöt mukaan jo osana suunnitteluprosessia. Varsinainen kehitystyö alkaa, kun kehityssuunnitelma on valmis. Ja olemme apunasi silloinkin: autamme muutoksessa ja olemme sitoutunut kehityskumppanisi pitkälle tulevaisuuteen.

Tuemme digimatkallasi

Pilvisiirtymä on ennen kaikkea liiketoiminnan digitaalinen transformaatio, jossa on tunnistettu liiketoimintaan kohdistuva muutostarve. Muutos on sosiotekninen kokonaisuus, jonka vaikutukset ulottuvat läpi niin liiketoiminnan kuin teknologian ja vaativat samalla dataan perustuvaa ketteryyttä.

Autamme eteenpäin

Digimatkalla autamme viemään kokonaisuuksia eteenpäin ja kehittämään arkkitehtuuriasi aina liiketoiminnasta teknologiaan. Muutoksen hetkellä autamme miettimään ennen tekemistä. Keskustelemme, kun tarvitset sparrauskaveria. Esimerkiksi ERP-pilvisiirtymä, datalähtöinen arkkitehtuuri ja taloushallinnon digitaalisuus ovat muutosaiheita, joissa asiantuntijamme ovat käytettävissäsi.

Voisit olla kiinnostunut myös näistä

Talous- ja liiketoimintaprosessien kehittämisen lisäksi Efimalta löydät huippuammattilaisia, jotka auttavat sinua mm. älykkään automaation ratkaisuissa tai yrityksesi taloushallinnon osa-alueiden päivittäisessä tekemisessä.

Taloushallinnon palvelut  

Anna taloushallintosi prosessit osaavan kumppanin käsiin. Emme vain ota niitä hoitaaksemme, vaan kehitämme ja automatisoimme niitä yhdessä jatkuvasti.

Älykäs automaatio  

Älykäs automaatio tuo yhteen eri automaatioteknologiat, kuten ohjelmistorobotiikan ja tekoälyn.

Koneoppiminen ja tekoäly  

Koneoppimisen ja tekoälyn avulla voidaan automatisoida prosesseja aiempaa laajemmin. Jotta ihmiset voivat keskittyä tärkeämpiin tehtäviin.

EfiAcademy-koulutukset  

EfiAcademy tarjoaa asiantuntijoille monipuolisia koulutuksia ammattitaidon ylläpitoon ja kehittämiseen.

Tapahtumat ja webinaarit  

Efiman asiantuntijat sekä vieraspuhujat keskustelevat ajankohtaisista aiheista ja tuovat esiin konkreettisia esimerkkejä.

Kysy asiantuntijalta

Ota yhteyttä alla olevaan yhteyshenkilöömme, joka tuntee parhaiten aihealueeseen liittyvät seikat. Voit myös jättää viestin tai yhteydenottopyynnön lomakkeella.

Kaisa Nieminen

Kaisa Nieminen

Senior Advisor
kaisa.nieminen@efima.com
+358 50 387 7230