
Helenin ja Efiman yhteistyö laajenee merkittävästi, kun Efima ottaa vastuulleen Helen-konserniin kuuluvien yhtiöiden taloushallintoprosessien tuottamisen ja kehittämisen. Yhteistyö on käynnistynyt kesäkuussa, ja Efima vastaa palveluiden tuottamisesta elokuun 2025 alusta lähtien.
Palveluun kuuluvat kirjanpito, käyttöomaisuus, ostolaskujen käsittely ja ostoreskontra, maksuliikenne sekä matka- ja kululaskut. Yhteistyöhön sisältyy lisäksi talousprosessien jatkuva kehittäminen ja harmonisointi läpi koko konsernin. Keskeisiä tavoitteita ovat esimerkiksi pitkien prosessien, kuten hankinnasta maksuun -ketjun, tehostaminen ja kirjanpitoprosessien yhtenäistäminen.
Efima on ollut keskeisessä roolissa Helenin keväällä 2025 käyttöönotetun Microsoft Dynamics 365 -ratkaisun toimittajana. Toiminnanohjausratkaisu kattaa Helenin projektitoiminnan, kunnossapidon, hankinnan, varaston, logistiikan ja taloushallinnon prosessit. Nyt solmittu palvelusopimus tuo Efiman taloushallinnon asiantuntemuksen osaksi asiakkaan päivittäistä operatiivista toimintaa mahdollistaen järjestelmän täysimääräisen hyödyntämisen ja jatkuvan prosessikehityksen.
"Efiman taloushallinnon asiantuntijoiden osaaminen vakuutti meidät jo järjestelmähankkeen aikana. Syvennämme mielellämme yhteistyötä kumppanin kanssa, jolla on vahvat kyvykkyydet tukea meitä sekä järjestelmäratkaisujen hyödyntämisessä että taloushallintoprosessien optimoinnissa ja tehostamisessa", kommentoi Helenin talousjohtaja Timo Rajala.
”Olemme erittäin ylpeitä Helenin meille osoittamasta luottamuksesta. Tämä yhteistyö osoittaa kykymme tuottaa skaalautuvia ja laadukkaita taloushallinnon palveluita hyödyntäen syvällistä Microsoft-osaamistamme. Energia-alan toimijoiden tarpeet ovat meille tuttuja, ja olemme sitoutuneet kehittämään Helenin talousprosesseja pitkäjänteisesti”, kertoo Efiman liiketoimintajohtaja Sanna Kaarlejärvi.
Efima palvelee useita merkittäviä energia-alan toimijoita Suomessa – kuten Carunaa, Tampereen Energiaa ja Lahti Energiaa – ja sillä on syvällinen ymmärrys alan erityispiirteistä niin toiminnanohjauksen kuin talousprosessienkin näkökulmasta.
Lisätietoja
Helen Oy, konserniviestintä
viestinta@helen.fi, +358 40 148 9064
Efima Oyj, Director Sanna Kaarlejärvi
sanna.kaarlejarvi@efima.com, +358 40 188 4050
Helen lyhyesti
Helen Oy tarjoaa helpompaa ja mutkattomampaa arkea noin 600 000 asiakkaalle Suomessa. Sähkön, lämmön ja jäähdytyksen lisäksi tarjoamme ratkaisuja alueelliseen ja uusiutuvaan energiaan sekä sähköiseen liikenteeseen. Kehitämme fiksumpaa hiilineutraalia energiajärjestelmää, jonka avulla pidämme huolta, että asiakkaamme voivat tuottaa, käyttää ja säästää energiaa ympäristöä kunnioittaen. Tavoitteemme on hiilineutraali energiantuotanto vuoteen 2030 mennessä. Lisäksi tavoittelemme polttamisen lopettamista energiantuotannossamme vuoteen 2040 mennessä. Tulevaisuutemme on puhdasta ja joustavaa energiaa.
www.helen.fi
Efima lyhyesti
Efima edistää suurten ja keskisuurten yritysten kestävää kasvua tehostamalla ja automatisoimalla asiakkaidensa liiketoiminta- ja talousprosesseja ja luomalla niille kilpailuetua tekoälyn ja datan innovatiivisella hyödyntämisellä. Palveluidemme keskiössä ovat modernit teknologiat, vahva liiketoimintaymmärrys sekä kehittävä ja kasvollinen kumppanuus asiakkaidemme kanssa. Asiakkaitamme auttaa yli 280 Suomessa toimivaa huippuasiantuntijaa.
www.efima.com