Veljekset Halonen Oy on suomalainen perheyritys, jonka juuret ulottuvat vuoteen 1932. Pitkän historian aikana yritys on kasvanut monipuoliseksi kaupan alan toimijaksi, joka palvelee asiakkaita muodin, tavaratalokaupan ja verkkokaupan kanavissa Halonen & Carlson -brändien alla.
Kasvun ja monikanavaisen kaupan kehittäminen edellyttivät kuitenkin järjestelmäympäristöltä aiempaa enemmän. Aiemmin Halosen ja Carlsonin toiminnot olivat pitkälti eri järjestelmissä, mikä teki kokonaisuuden johtamisesta ja kehittämisestä monimutkaisempaa. “Meillä oli tilanne, jossa lähes kaikki toiminnot olivat eri järjestelmissä. Lisäksi Halosella ja Carlsonilla oli omat järjestelmänsä. Kun tavoitteena on kasvaa ja kehittää monikanavaista liiketoimintaa, tarvitsimme järjestelmäkokonaisuuden, joka tukee tätä matkaa”, kertoo Halosen hallintojohtaja Sari Helenius.
Tavoite uudistukselle oli selkeä: löytää ratkaisu, joka yhdistää aiemmin erillisiä toimintoja, tukee kasvua ja antaa paremmat työkalut asiakkaiden palvelemiseen sekä koko kaupan arvoketjun kehittämiseen.
Liiketoiminnan ja teknologian ymmärrys ratkaisivat kumppanin valinnassa
Halonen & Carlsonille kumppanin valinnassa korostuivat sekä syvällinen vähittäiskaupan tuntemus että vahva kokemus Microsoftin teknologioista. Uudistuksen piti istua aidosti yrityksen arkeen, ei ainoastaan tekniseen tavoitekuvaan.
Kumppaniksi uudistukseen valikoitui Efima, joka ymmärsi Halonen & Carlsonin liiketoiminnan erityispiirteitä ja niitä kipukohtia, joihin uudella järjestelmällä haettiin ratkaisua. Jo alusta lähtien yhteistyötä leimasi avoin vuoropuhelu ja yhteinen halu rakentaa toimiva kokonaisuus. “Efimalla oli vahvaa Microsoft-osaamista ja erittäin hyvää vähittäiskaupan ymmärrystä. Meille oli tärkeää, että kumppani tuntee liiketoimintamme ja ymmärtää, mihin arjen haasteisiin järjestelmää oltiin rakentamassa”, Helenius sanoo.
Yksi kokonaisuus kaupan koko arvoketjulle
Halonen & Carlsonin järjestelmäuudistus oli poikkeuksellisen laaja, sillä liiketoiminnan taustajärjestelmien on pystyttävä tukemaan asiakkaiden palvelukokemusta kanavasta riippumatta. Yksittäisen järjestelmän päivittämisen sijaan kyse oli monikanavaisen kaupan toimintaa tukevan järjestelmäkokonaisuuden rakentamisesta.
Uudistuksessa samaan kokonaisuuteen tuotiin kassajärjestelmä, toiminnanohjausjärjestelmä, varastonhallinta, logistiikka, verkkokaupan integraatiot, taloushallinto, hankinnan prosessit sekä raportointia ja tiedon hyödyntämistä tukeva moderni data-alusta.
“Tämä oli erittäin laaja projekti. Uudistimme kassajärjestelmän, toiminnanohjausjärjestelmän, varastonhallinnan, logistiikan, verkkokaupan integraatiot ja taloushallinnon. Kaikki saatiin samaan yhtenäiseen järjestelmään”, Helenius kuvaa. Yhtenäisen järjestelmäkokonaisuuden etu näkyy erityisesti kaupan arjessa. Esimerkiksi verkkokaupan ostotapahtuma käynnistää useita prosesseja toiminnanohjausjärjestelmässä. Tilaukset ohjataan saldojen ja toimitusosoitteen perusteella oikeaan myymälään, ja järjestelmä tuottaa automaattisesti tarvittavat viestit, kuljetustiedot sekä pakettien tarrat. Osa tuotteista voidaan toimittaa myös suoratoimituksena valmistajalta asiakkaalle, mikä mahdollistaa laajemman valikoiman ilman tarvetta kyseisten tuotteiden varastoinnille.
Asiakkaalle uudistus näkyy saumattomampana kokemuksena. Tuotteiden saatavuus ja myymälöiden saldot, verkkokaupan tilaukset ja Click & collect -palvelu myymälöissä sekä asiakaspalvelun tieto rakentuvat saman kokonaisuuden varaan. “Tärkeintä meille on, että pystymme palvelemaan asiakkaita hyvin. Oli asiakas missä kanavassa tahansa – verkkokaupassa, myymälässä, asiakaspalvelussa, sähköpostissa tai chatissa – tiedon pitää löytyä samasta paikasta”, Helenius kertoo.
Käyttöönotto onnistui ilman myymälöiden sulkemista
Järjestelmäuudistuksen kriittisin hetki on usein käyttöönotto. Halonen & Carlsonilla tavoite oli kunnianhimoinen: myymälöitä ei haluttu sulkea käyttöönoton vuoksi edes hetkeksi, ja tavoitteen toteuttaminen vaati tarkkaa suunnittelua, testausta, aikataulutusta ja tiivistä yhteistyötä Halonen & Carlsonin ja Efiman välillä.
Käyttöönoton onnistumista varmistettiin muun muassa väliaikaisilla integraatioilla ja kahden tuotantoympäristön rinnakkaisella käytöllä. Ratkaisun käyttöönotto ajoitettiin yöaikaan, ja H-hetkellä molempien osapuolten tiimit olivat linjoilla varmistamassa, että mahdolliset ongelmatilanteet saatiin ratkaistua heti.
Lopputulos oli juuri se, mitä tavoiteltiin: järjestelmä taustalla vaihtui ilman, että asiakkaat edes huomasivat muutosta. ”Teimme tietoisen päätöksen, ettemme aio pitää myymälöitä suljettuna. Käyttöönotto piti saada tehtyä niin, että asiakkaat voivat jatkaa asiointia normaalisti. Se vaati äärettömän paljon tiivistä yhteistyötä Efiman kanssa – kaikki oli testattu, kaikki vaiheet suunniteltu ja aikataulutettu”, Helenius kertoo. ”Koko käyttöönotto sujui niin, ettei se näkynyt asiakkaillemme käytännössä lainkaan. Emme joutuneet pitämään yhtään myymälää tuntiakaan suljettuna”, hän iloitsee.
Sujuvampaa arkea myymälöihin ja taustatoimintoihin
Uudistuksen vaikutukset näkyvät nyt Halonen & Carlsonin päivittäisessä tekemisessä. Myymälöissä kassatyöskentely ja tavaranhallinta sujuvat aiempaa helpommin. Logistiikassa ja varastonhallinnassa tavarat saadaan tehokkaammin liikkeelle. Yrityksen johdossa, taloushallinnossa, ostotoiminnassa ja raportoinnissa yhteinen järjestelmä tukee tiedolla johtamista ja arjen työtä.
Helenius kertoo vierailevansa paljon myymälöissä ja kuulleensa henkilöstöltä, että monet asiat sujuvat nyt nopeammin kuin ennen. Kun järjestelmä tukee työntekijää paremmin, ovat edellytykset asiakkaan palvelemiseen parhaalla mahdolliselle tavalla aiempaa paremmat. “Erityisen arvokasta on se, että meillä on toimiva järjestelmä, johon voimme luottaa. Se helpottaa henkilökunnan jokapäiväistä tekemistä, parantaa asiakaspalvelua, tehostaa ostotoimintaa ja auttaa logistiikassa saamaan tavarat nopeammin esille”, Helenius kertoo.
Heleniuksen mukaan moderni teknologia tekee työstä Halonen & Carlsonilla mielekkäämpää: “Kaikkein arvokkainta on ollut se, että olemme voineet helpottaa työntekijöidemme työntekoa ja näin varmistaa myös parhaan asiakaspalvelun asiakkaillemme. Meillä on moderni järjestelmä, joka helpottaa työntekijöidemme työn tekemistä organisaation kaikilla tasoilla. Teknologia ei ole este työn tekemiselle, vaan tukee sitä.”
Kumppanuus jatkuu myös käyttöönoton jälkeen
Halonen & Carlsonin ja Efiman yhteistyössä on korostunut avoin keskustelu, luottamus ja kyky ratkaista asioita yhdessä. Laajassa hankkeessa tarvittiin kumppania, jonka kanssa voi sekä edetä suunnitelmallisesti että haastaa tarvittaessa yhteisiä oletuksia. “Meillä on ollut Efiman kanssa hyvä vuorovaikutus ja avoin keskustelusuhde. Voimme luottaa toisiimme ja myös kyseenalaistaa asioita. Yhteistyö on ollut hyvää ja hedelmällistä monella eri tasolla”, Helenius sanoo.
Uusi järjestelmäkokonaisuus antaa Halonen & Carlsonille perustan monikanavaisen kaupan kehittämiseen myös tulevaisuudessa. Kun tieto, prosessit ja kanavat rakentuvat yhteisen digisydämen varaan, liiketoimintaa voidaan kehittää yhtenäisemmin ja asiakkaita palvella paremmin kanavasta riippumatta. “Suosittelen tällaista ratkaisua yrityksille, joilla on kasvuhalukkuutta ja vahva halu kehittää monikanavaista toimintaa. Kun kaikki tieto löytyy yhdestä järjestelmästä, asiakasta voidaan palvella paremmin kaikissa myyntikanavissamme”, Helenius kiteyttää.
Olisiko Efima oikea kumppani myös teille?
Voit ottaa meihin yhteyttä täyttämällä alta löytyvän lomakkeen.
