Luovuus, innovaatiot, keksinnöt, ideat. Osana itsetutkiskeluani olen miettinyt, mistä ne tulevat ja miten ihmeessä niistä saadaan aikaiseksi jotain konkreettista? Jotain, joka oikeasti jalostuu joksikin ihmisten arkea ilahduttavaksi asiaksi tai muuttaa maailmaa paremmaksi paikaksi?
Osa ihmisistä on ideoita pulppuavia lähteitä tai ainakin ajatusten virtaa suoltuu muidenkin korville siihen tahtiin ja volyymillä, että siltä ei pysty välttymään, vaikka haluaisikin. Tällainen pulppuilu kertonee jotain myös näiden henkilöiden päänsisäisestä maailmasta, jossa sattuu ja tapahtuu lähes koko ajan. Kuulun itse näihin pulppuilijoihin ja rasitun välillä itsekin omasta innostus- ja ideointikaaoksestani. Miten joku muu sitä jaksaisi kuunnella, kun en itsekään aina jaksa?
Mietityttää myös, miksiköhän pulpahtelevat ideat usein jäävät leijaileviksi ajatushaituviksi, jotka nopeasti katoavat loputtomaan ajatusavaruuteen tai johonkin? Millä niistä saisi otteen ennen poisleijailua? Itse olen huomannut tarvitsevani siihen rinnalle jonkun toisen tyypin, joka liittyy niihin parhaimpiin (tai joskus myös niihin itsestä surkeimmilta tuntuviin, lopulta parhaiksi osoittautuviin) ideoihin. Jonkun joka sanoo, että ”mahtava idea!” tai ”voi kun mielenkiintoista!” tai jatkaa ajatusta jalostaen siitä jotain vielä parempaa. Jonkun, joka ei kuitenkaan tuomitse tai ammu alas.
Ilman kannustusta innostuneinkin ideoija menettää intonsa ja energiansa muuttuen vähitellen joksikin muuksi, valjummaksi.
Nyt ajatushaituvaa voi jo kutsua ideaksi, kun se on yhteinen. Tai siis on yhdessä saatu aikaiseksi innostava hahmotelma jostain uudesta ja paremmasta. Vielä ei kuitenkaan olla maalissa, vaan tarvitaan sitkoa ja pitoa idean eteenpäin jalostamiseksi. Ideapulputtajalla tätä sitkoa ei välttämättä ole, eikä sen puoleen energiaakaan, kun on juuri niin kovasti innovoinut. Liittyjäkin voi olla jo muita ideoijia kannustamassa ja tsemppaamassa … ja toivottavasti onkin!
Näistä tyypeistä on valtava pula, joten suosittelen meitä kaikkia harjoittelemaan tätä kannustajan roolia. Kyllä, sitä(kin) voi opetella ja oppia!
Ideapulputtaja ja kannustaja ovat siis jo uusien asioiden kimpussa. Syntynyt idea on ilman isää ja äitiä. Miten orpo parka saadaan kasvatettua hellästi seuraavaan kehitysvaiheeseensa? Toivottavasti lähipiiristä löytyy kaveri, joka on sivusta seurannut tuota menoa ja meininkiä, räiskettä ja rätinää ja pohtinut ja pyöritellyt asiaa useasta erikoisestakin näkökulmasta – rauhassa. Kyllä, se porukan hiljainen pohdiskelija ja havainnoija, usein ujoksi ja syrjäytyneeksi luultu, joka ei ideoillaan meuhkaa! Häntä tarvitaan nyt tai muuten voi olla, että mistään ei tule mitään.
Itse asiassa ujon oloisilla pohtijoilla niitä upeita ideoita vasta onkin, kunhan joku pysähtyy kuuntelemaan ja kyselemään. Se joku voit olla myös sinä.
Nyt ollaan jo lähellä jotain konkreettista. Pohdiskelijan jatkojalostama idea on saanut muodon ja lapsi vastuullisen sijaisvanhemman. Omasta kokemuksesta tiedän, että vieläkään ei olla tarpeeksi pitkällä, jotta arki tästä oikeasti muuttuisi. Mitä siis tarvitaan tuon energisen ideointivaiheen ja herkullisen jalostusvaiheen jälkeen? Väittäisin, että kritiikkiä ja realisointia. Suunnitelma, aikataulu ja budjetti. Luova prosessi, josta syntyy jotain oikeasti ihmisten arkea ilahduttavaa tai maailmaa paremmaksi muuttavaa, tarvitsee myös kriittistä ajattelua ja järjestystä.
Kriitikot eivät ole luovuuden tappajia ja ideoiden murskaajia. Heidän vahvuutensa ja kykynsä eivät ehkä pääse oikeuksiinsa ideoinnin alkuvaiheessa vaan vasta viisaasti loppumetreillä. He ovat ihania ja tarpeellisia juuri sellaisina kuin ovat.
Tämän perusteella voisi päätellä ja päättelenkin, että ideat syntyvät ja jalostuvat yhteistyössä! Ideapulputtajan, kannustajan, pohtijan ja kriitikon yhteisestä ponnistuksesta, jossa kaikkia tarvitaan yhtä paljon. Aina tähän ei suinkaan tarvita edes minimissään neljää eri henkilöä, vaan itse kukin meistä voi halutessaan toimia jokaisessa näistä yhteistyörooleista (koska kyse on toimintatavasta). Näin ideapulputtajan päänsisäisestä kaoottisesta maailmasta tupsahtavasta ajatushaituvasta, hellästi huolta pitäen, kasvaa se meille ja maailmalle tärkeä uudenlainen juttu!
Ajattelen, että jopa yksin innovoidessa on tarpeen toimia jokaisesta näistä roolista käsin ja oikeassa järjestyksessä. Päänsisäinen kriitikko on hyvä päästä vauhtiin vasta sen jälkeen, kun on ensin kannustanut itseään ja kehunut omia ideoitaan ja lopulta etäältä rauhassa tarkastellen valinnut sen yhden jatkojalostukseen. Kyse silloin lie itseohjautuvasta innovaatioprosessista?! Ja yhteistyöstä itsensä kanssa. Heureka!
Tarja Pudas-Jounila
Tarja työskenteli Efiman ensimmäisenä henkilöstöjohtajana, ja Efimalla on edelleen erityinen paikka hänen sydämessään. Työssään Tarja valmentaa, coachaa, fasilitoi ja toimii ulkoistettuna HR-päällikkönä. Tarja uskoo osallistumisen ja kohtaamisten voimaan, mikä toimii punaisena lankana kaikessa Tarjan tekemässä työssä. www.agenssi.fi