Vasta ylämäessä tutustuu kollegoihin kunnolla

2 minuuttia lähtöön! Tässä sitä ollaan – Suomen hiihtopyhätössä, Lahden Salpausselällä – samalla lähtöviivalla, jossa lähtölaukausta ovat odottaneet Suomen hiihtäjälegendat aina Mika Myllylästä Siiri ”Äitee” Rantaseen. Rinnallani seisoo joukko efimalaisia, joista osa vasta muutama kuukausi sitten kaivoi vanhat suksensa varastosta pölyttymästä. Jännitys on käsin kosketeltava – oli tullut aika mitata yhdessä tehdyn työn tulokset.

Kun joulukuussa sain kollegani Petrin yllytettyä perustamaan kanssani Efimalle hiihtokerhon, emme olisi uskoneet, että helmikuussa parikymmentä efimalaista pakkaisi suksensa ja sauvansa ja suuntaisi kohti lumista Lahtea. Vasta perustetun hiihtokerhon puitteissa ilmoitimme Efiman Finlandia-hiihtoihin, ja yllätykseksemme meidän ei tarvinnut lähteä reissuun kaksin. Hiihtohaasteeseen ilmoittautui välittömästi useampi kollega ja alkuvuonna järjestetyn hiihtokoulun innostamana muutama muu lisää.

Hiihto ei osunut lajivalinnaksi sattumalta. Itselleni hiihtäminen ja muu kestävyysurheilu ovat tuoneet toivottua tasapainoa kasvuyrittäjän arkeen. Efiman alkuvuosina olin taipuvainen sankarisuorituksiin ja töitä tuli tehtyä oman jaksamisen äärirajoilla. Kun oma terveys lopulta notkahti, oli haasteita opittava hakemaan myös työelämän ulkopuolelta ja intohimoksi tuli maastohiihto. 

Efimalla on viime vuonna käynnistelty harrastekerhotoimintaa laajemminkin. Eri lajeista innostuneet efimalaiset ovat voineet Efiman tuella perustaa harrastekerhoja ja koota yhteen samasta aiheista kiinnostuneita työkavereita ja opastaa myös vasta-alkajia harrastustensa pariin. Tänä päivänä meillä on muun muassa aktiivinen CS-kerho, uintikerho, sählykerho, taidekerho ja nyt myös vuoden vaihteessa perustettu hiihtokerho. Lisäksi osallistumme porukalla juoksutapahtumiin ja järjestämme lajikokeiluja myös kerhojen ulkopuolella. Saatu palaute osoittaa, että harrastekerhot ja yhteiset aktiviteetit ovat lisänneet yhteishenkeä aikana, jolloin moni kaipaa kohtaamisia.

Harjoittelu tekee mestarin – niin työelämässä kuin ladulla

Oli selvää, ettei Finlandia-hiihtoihin lähdettäisi ilman valmistautumista. Yksi arvoistamme on ”taitavasti tuloksiin”, joka pitää sisällään ajatuksen siitä, ettei onnistumisia jätetä sattuman tai yksittäisten taikurisuoritusten varaan. Meillä on yhdessä sovitut prosessit ja tavat toimia, joita systemaattisesti toistamalla varmistamme laadukkaat lopputulokset, johon asiakkaamme voivat luottaa ja josta voimme itse olla ylpeitä. Jaamme osaamista toinen toisillemme, ja jos oma osaamisemme ei riitä, varmistamme riittävän avun talomme ulkopuolelta. 

Finlandiaan valmistautuminen noudatteli samaa kaavaa. Vuoden alussa kaikille halukkaille tarjottiin mahdollisuus osallistua ammattivalmentajien järjestämään hiihtokouluun, johon lopulta osallistui yli 30-henkinen sekalainen seurakunta. Eräs saapui intoa puhkuen paikalle pitovoiteet luistelusuksissa, toinen pyyhki pölyjä 30-vuotiaista Karhuistaan, kolmatta autettiin kiinnittämään monot oikein suksiin ja neljäs hieman kokeneempi tuli tutustumaan nykyaikaisen tasurin tekniikkaan. Mahtui mukaan myös aikuisiällä Suomeen muuttanut kollegamme, joka otti ensi potkunsa ladulla. Tavoitteena ei ollut, että jokainen pystyisi hiihtokoulun käytyään sankarisuorituksiin tai edes osallistuisi Finlandia-hiihtoihin – ajatuksena oli, että jokainen kehittyisi, saisi onnistumisenkokemuksia ja pystyisi jakamaan ne turvallisessa ja kannustavassa ilmapiirissä.

Hiihtokoulussa meitä koutsasi Elecrofitin ammattivalmentajat, jotka puhalsivat uusien oppien lisäksi hiihtoinnostusta meihin kaikkiin lähtötasosta riippumatta. Apuvalmentajatkin olivat ”ihan ok”, kun kaksi Suomen maastohiihtolupausta, Vilma Nissinen ja Verneri Suhonen, olivat mukana valmentamassa ja innostamassa meitä. Kävimme yhdessä läpi niin perinteisen kuin vapaan hiihdon tekniikkaa, ja luonnollisesti harjoittelimme hieman myös sitä, miten kaadutaan alamäessä tarvittaessa turvallisesti. Opittua toistettiin yhteisillä maastohiihtolenkeillä. Yhteislenkkien tärkeä anti oli paitsi laittaa opittu käytäntöön, myös pysähtyä pullakahveille puimaan omaa kisakuntoa ja jakamaan omia oivalluksia.


Efiman hiihtokoulu, helmikuu 2024

Helmikuiset Finlandia-hiihdot olivat yhteisen harjoittelutaipaleen loppuhuipentuma. Meistä jokainen löysi tiensä onnistuneesti ja ehjänä maaliin, ja kun yhdessä puimme onnistumisia puna poskilla ja mitalit kaulassa, oli fiilis sanoinkuvailematon. Ilman huolellista valmistautumista olisi lopputulos ollut eri, moni tuumaili ja samalla kommentointi siirtyi siihen, missä kukin aikoo kehittyä seuraavana vuonna.

Haaste, joka yhdisti – Miksi aiomme tempaista uudelleen ja isommin ensi vuonna? 

Talven kääntyessä kevääseen hiihtokerho hiljenee hetkeksi, mutta ennakkoilmoittautumisia ensi vuoden hiihtokouluun ja Finlandiaan on jo tullut runsaasti. Hiihtokoulusta hiihtokipinänsä saaneiden perusteella meitä lähtee Lahteen ensi vuonna vieläkin isompi joukko. 
Hiihtämisellä ei ole juurikaan tekemistä Efiman ydinbisneksen kanssa, mutta tällaisilla yhteisöllisyyttä ja kulttuuria rakentavilla tempauksilla on sitäkin enemmän. Finlandiaan osallistumisen ja yhteisen hiihtoharrastuksen myötä:

1. Tutustuimme toisiimme: Yhteisöllisyys on aina ollut ykkösasioita Efimalla. Sen ylläpitämiseen ja vaalimiseen tarvitaan panostuksia etenkin nyt, kun moni meistä työskentelee hybridimoodissa ja samanaikaisesti kasvuyritykseen toivotetaan tervetulleeksi jatkuvasti uusia työkavereita. Niin hiihtokoulussa kuin Finlandiassa tulin hiihtäneeksi monen kollegani rinnalla, ja väitän, että yhden hiihtolenkin aikana (varsinkin ylä- ja alamäissä) työkaveriin voi tutustua paljon paremmin kuin vuoden aikana toimiston seinien sisällä. Opin, kuka meistä karttaa riskejä, kuka on kylmäpäisin ja kenestä paljastuu temperamentti tiukan paikan tullen. Kisan lähestyessä jännityksen keskellä joku turvautuu rukouksiin ja toinen seuraa tunnin välein voidevalmistajien voiteluvinkkejä. Mitä paremmin tunnemme työkaverimme, sitä paremmin selviydymme yhteisistä haasteista myös työelämässä ja sitä parempia ratkaisuja pystymme tarjoamaan asiakkaillemme.
   
   
2. Hitsauduimme yhteen: Finlandia antoi meille paljon yhteistä jutunjuurta paitsi ladulla, myös kahvipöydissä, toimistonkäytävillä ja WhatsApp-ryhmissä. Moni meistä löysi yhteistä sellaisten työkavereiden kanssa, joiden kanssa ei työn puolesta olisi muutoin tekemisissä. Yhteinen valmistautumisprosessi, toistemme psyykkaus ennen h-hetkeä ja sääennusteen jatkuva vahtaaminen loivat yhteishenkeä, joka kantaa meitä eteenpäin asiakastöissäkin. 
   
   
3. Panostimme palautumiseen: Jos yksikin työkaverini herätteli uinuvan hiihtoinnostuksensa tämän tempauksen ansiosta ja löysi itselleen liikuntaa lisäävän mieleisen harrastuksen, olivat järjestelyt kaiken vaivan arvoisia. Teemme hektistä asiantuntijatyötä, josta on tärkeää pystyä palautumaan. Itselleni hiihto on osoittautunut erinomaiseksi keinoksi – upeaa, jos se toimii muillekin.
   
   
4. Kasvoimme henkisesti: Uskon, että moni meistä tuli viimeisten kuukausien aikana ylittäneeksi itsensä ja oppineeksi lisää omista rajoistaan. Uskaltamalla kokeilla uutta ja harjoittelemalla määrätietoisesti, voi päästä vaikka ja minne. Se on viesti, jonka haluavan elävän Efimalla.

Sama voima on myös muilla harrastekerhoillamme, ja kaikesta tästä innostuneena lipsahti suustani jo lupaus taannoisessa henkilöstöinfossa: aion tänä vuonna osallistua mahdollisimman moneen harrastekerhoomme. Mielenkiinnolla odotan, mitä kaikkea opinkaan itsestäni ja työyhteisöstämme, kun vapisevin käsin ja hikipisara otsalla koitan yhdistää silmukoita puikosta toiseen seuraavassa käsityökerhon kokoontumisessa.

Katso, miltä näytti meininki Efiman hiihtokoulussa. Video ja blogin kansikuva: Electrofit