Skip to content

Harri ja Toni | Parasta työssä on vapaus

Uratarina-Harri-Toni Molempien, Harrin ja Tonin, työssä ollaan jatkuvasti uuden oppimisen ja tekemisen äärellä.
↑ Molempien, Harrin ja Tonin, työssä ollaan jatkuvasti uuden oppimisen ja tekemisen äärellä.
25.11.2021 | Efimalaiset Harri ja Toni ovat yksimielisiä siitä, että oman työn parhaita puolia on vapaus tehdä työtä sillä tavoin kuin itse parhaaksi näkee. Herrakaksikko on monesta muustakin asiasta samaa mieltä: vapaa-aikaa rytmittävät molemmilla vahvasti koirat ja golf.

Integraatioarkkitehti Harri Tuononen (vasemmalla) ja Power Platform -konsultti Toni Pienimäki (oikealla) toteavat molemmat humoristisesti olleensa aikoinaan paperialan miehiä. Toni valmistui Tampereen teknillisestä korkeakoulusta paperitekniikan diplomi-insinööriksi ja oli opiskeluaikana töissä Tervakoskella. Harri oli tietojenkäsittelytieteiden opintojen ohessa töissä Stora Ensolla. Teollisuudessa maailma oli hieman erilainen kuin Efimalla: “Lounaalle mentiin aina aamupäivällä ja lakisääteiseltä kello kahden iltapäiväkahvilta ei jääty noin vain pois – siitä pitivät työkaverit huolta”, nauraa Toni ja Harri komppaa.

Efimalla rytmi on toinen. Molempien työssä ollaan jatkuvasti uuden oppimisen ja tekemisen äärellä, ja valmiita vastauksia on olemassa vähän – työssä kun pääsee kehittämään uusia teknologioita. “Joskus on tietenkin hieman stressaavaa, kun ei pysty arvioimaan esimerkiksi asiakkaille, milloin työ on valmis”, toteaa Harri, mutta jatkaa, että jatkuva oppiminen ja ratkaisujen keksiminen on kuitenkin niin mielenkiintoista, ettei pieni paine haittaa.

Aamulenkki koiran kanssa virkistää heti aamusta

Harri tunnustautuu olevansa aamuvirkku, Toni taas myöntää auliisti aamujen “olevan vaikeita” – rutiinit etäaikana, kuten puuro ja Lapinkoiran vieminen ulos aamulenkille herättävät onneksi tehokkaasti uuteen päivään. Harri on omien sanojensa mukaan “järjestänyt asiansa hyvin” siten, että puoliso vie sileäkarvaisen Collien ulos aamuisin, paitsi maanantaisin, ja Harri itse pääsee virkeänä heti ensin aamutelevision ja sitten töiden pariin.

Aamun työskentelyrutiinit ovat suurin piirtein samanlaiset: “Avataan Teams ja sähköposti ja katsotaan, mitä on tullut”, kuvailee Toni, joka suunnittelee tulevaa päivää katsomalla iltaisin vielä seuraavan päivän kalenterimerkinnät etukäteen. Harri hyppii omien sanojensa mukaan tuuliviirin lailla työstä toiseen, mutta rutiinejakin on.

Illat kuuluvat perheelle

Illat pyritään pitämään vapaina puolisoille ja harrastuksille, tosin Harri kertoo joskus lipsuvansa sähköpostien kanssa, sillä niitä voi silmäillä vaikka ruokaa valmistaessa. Tärkeää on kuitenkin palautuminen ja muiden kuin työasioiden ajattelu.

Koirien lisäksi molempien vapaa-aikaa rytmittää lumettomana aikana golfharrastus. Harri asuu puolisonsa kanssa Espoossa ja löytää sopivia kenttiä Espoosta ja Kirkkonummelta, Tonia taas hämeenlinnalaisena hemmotellaan usealla lähikentällä. Golfin viisaus on Tonin mukaan kuulemma siinä, että “jos menee hyvin, haluaa tulla pelaamaan pian uudestaan, koska on niin hyvä fiilis ja jos menee huonosti, haluaa tulla pian uudestaan, jotta menisi paremmin.”

Harri vannoo koiran kanssa ulkoilun lisäksi talviharrastusten, hiihdon ja laskettelun nimiin ja Toni tutkii metsiä vaeltamalla ja maastopyörällä sekä vesistöjä kalastelemalla. “Se on ihan parasta, kun saa täysin omaa aikaa”, toteaa Toni, mutta kiirehtii kertomaan, että kaikkea muuta tehdäänkin puolison kanssa yhdessä.

Efimalla kokeillaan rohkeasti

Efimalle Harri tuli kaverin houkuttelemana 2019 ja Tonia lähestyi headhunter 2018. Molemmat viihtyvät erinomaisesti – parasta työssä ovat vapauden ja uuden kehittämisen lisäksi työkaverit ja hyvä työkulttuuri. Etäaikanakin on yhteys työkavereihin säilynyt, mikä on tehnyt työnteosta mukavampaa. “Nyt on kyllä virkistävää, kun pääsee käymään toimistollakin”, vakuuttaa Toni ja kertoo, että etäaikana on ollut helppoa, kun omakotitalossa on ollut molemmille puolisoille oma kerros. Harri on kokenut fiksuna, että puoliso käy töissä kodin ulkopuolella.

Molemmat odottavat tulevaisuudelta edelleen mielenkiintoisia ja jatkuvasti kehittyviä työtehtäviä – ja itselläkin on vastuu oman osaamisen kehittämisessä. “Onneksi firma kannustaa koulutuksiin ja valmennuksiin”, toteaa Toni ja Harri jatkaa, että töiden kautta oppiin paljon, koska Efimalla kokeillaan rohkeasti uusia asioita. Joskus menee mönkään ja se jos mikä on parasta oppia.