Efima jälleen esillä kasvuyrityslistauksissa

Efiman vahva kasvu nosti yrityksen jälleen esiin kasvuyrityslistauksissa. Vuonna 2017 Efima ansaitsi maininnan yhtenä Suomen nopeimmin kasvavista teknologiayrityksistä Deloitten Technology Fast 50 -ohjelmassa ja yhtenä Euroopan nopeimmin kasvavista yrityksistä Inc. 5000 Europe -listauksessa.

Deloitte julkaisi joulukuussa 2017 vuosittaisen Technology Fast 50 -listansa, Efima oli mukana listalla jo neljättä perättäistä kertaa. Jokavuotisen listauksen tarkoituksena on jakaa tunnustusta Suomen nopeimmin kasvaville teknologiayrityksille. Listauksessa kasvun mittarina käytettiin liikevaihdon kasvua viimeisen neljän vuoden (2013–2016) ajalta. Efiman 133 %:n kasvu ansaitsi Deloitten vuoden 2017 listalla sijoituksen 39. Yritys on ollut yksi Suomen nopeimmin kasvavista teknologiayrityksistä ja vuosittain mukana Technology Fast 50 -listalla vuodesta 2014 saakka.

Inc. 5000 Europe on vuonna 2015 aloitettu julkaisu, joka listaa vuosittain Euroopan nopeimmin kasvavat yksityisessä omistuksessa olevat yritykset. Efima on ollut mukana listalla aina vuodesta 2015 lähtien. Vuoden 2017 listauksessa Efiman kolmen viime vuoden kasvu (189 %) sijoitti yrityksen sijalle 4486.

Lehdistöyhteydet

Toimitusjohtaja
Tero Salminen
+358 40 767 5311
protected email

Markkinointi ja viestintä
Sari Aapola
+358 40 759 2046
protected email

Lataa logotiedosto

Lataa Tero Salmisen kuva