Skip to content
26.08.20Iso kuva

Pilvipalveluiden pioneerit Microsoftin podcast-vieraina – Luvassa pilveä, dataa ja tekoälyä

Efima Oyj
26.08.2020 | Kaksi perustajaamme, Efiman ERP-liiketoiminnan johtaja Kai Lyytinen ja toimitusjohtaja Tero Salminen vierailivat Microsoftin Partner Predictions -podcastissa heinäkuun puolivälissä. Podcast-sarjassa pohditaan työelämän tulevaisuutta ja sen vaatimuksia erityisesti ihmisen ja teknologian näkökulmasta. Microsoftin vuoden 2020 digitalisaatiokumppanina palkittu, digitalisaation edelläkävijä Efima, oli luonnollinen valinta yhdeksi sarjan vieraista.

 

Jakson alussa Tero Salminen ja Kai Lyytinen keskustelevat Efiman kasvutarinasta ja siitä, kuinka Microsoftin ekosysteemi valittiin yrityksen kulmakiveksi. He myös avaavat taustoja sille, miksi Efima päätti toimittaa yritysohjelmistoja pilvipalveluina jo ennen muita toimijoita ja jopa hieman vastoin yleistä mielipidettä pilvipalveluiden yleistymisestä. Näin jälkeenpäin pilveistymistrendin vain kiihtyessä voidaan todeta, että oikeanlaiseen kristallipalloon Efiman perustajat osasivat katsoa.

Efiman kilpailuedusta puhuttaessa Tero ja Kai nostavat esiin efimalaisten vahvan osaamisen lisäksi sen, ettei projekteihin lähdetä teknologia edellä, vaan asiakkaan liiketoiminnan ymmärtämisellä ja sen ongelmien ratkaisemisella. Myös Efiman yrityskulttuuri ja yrittäjähenkisyys ovat tekijöitä, joiden avulla Efima erottuu alansa muista toimijoista. “Meistä on voinut syntyä sellainen kuva, että tehdään asioita eri tavalla, mikä on ollut tavoitekin. Sitä kautta myös ihmisten, jotka ovat meillä töissä tai hakevat meille, näkemys on hieman erilainen kuin muualla”, Kai pohtii.

Tekoälyssä on vasta raapaistu pintaa, jos sitäkään.

Esimerkkinä erityisen onnistuneesta kumppanuudesta Kai nostaa esiin parveke- ja terassilasituksia valmistavan Lumonin. Yhteisen matkan merkittävä välietappi saavutettiin, kun Lumon sai käyttöönsä koko yrityksen toimintaa ohjaavan, Microsoft Dynamics 365 -järjestelmään perustuvan digisydämen.

Liike-elämän tulevaisuuden Tero näkee yhä enemmän ekosysteemien ja alustojen aikakautena. Yritysten tulee yksittäisen tietojärjestelmien sijaan pohtia, mikä on se kaikkein tarkoituksenmukaisin alusta, jonka päälle tulevaisuuden IT-arkkitehtuuri voidaan rakentaa. Myös jatkuvasti kasvavat datamassat ja niiden hyödyntäminen nähdään kilpailuedun lähteenä tulevaisuudessa. Tästä Kai jatkaa keskustelua tuomalla esiin tekoälyn kasvavan merkityksen niin ihmisten arkielämässä kuin liiketoiminnan puolella. ”Tekoälyssä on vasta raapaistu pintaa, jos sitäkään. Siinä tullaan vielä näkemään juttuja, joita ei osata edes kuvitellakaan”, hän toteaa.

Ajatustyö ja uuden luominen säilyvät yhä ihmisten tehtävinä.

Mikä sitten ihmisen rooli on datan ja tekoälyn täyteisessä tulevaisuudessa? Tero ja Kai ovat yhtä mieltä siitä, että ajatustyö ja uuden luominen säilyvät yhä ihmisten tehtävinä. Teknologia puolestaan vapauttaa meidät puuduttavista rutiinitöistä, jolloin aikaa jää yhä enemmän strategisiin, ihmismielen luovaa kykyä hyödyntäviin tehtäviin.

Podcast-jakson loppupuolella Tero ja Kai keskustelevat, mistä he itse etsivät ja löytävät tietoa tulevaisuuden trendeistä. Tero kertoo seuraavansa tarkasti omien lapsiensa ajatuksenkulkua. ”Lapsilla aivot on viritetty ihan eri asentoon”, hän naurahtaa. Kai kertoo seuraavansa useita medioita ja lukevansa paljon eri toimialoilla tapahtuvista asioista. ”Kun yhdellä toimialalla tapahtuu jotakin, on varsin todennäköistä, että samaa tai samansuuntaista tehdään toisillakin toimialoilla”, hän kuvaa.